Älä anna mun odottaa 28.2.2025 

Nimimerkki Näkymätön julkaisee kolmannen albuminsa suoratoistopalveluissa toukokuussa 2025. Mukana tuotannossa on tällä kertaa mm. helsinkiläinen artisti Ollie co. vokalistina.

Kevään 2025 aikana albumilta julkaistaan useampi single, joista ensimmäisenä Älä anna mun odottaa-niminen kappale 28.2.2025.

Akustisvetoiseen ja folkblues-vivahteiseen biisiin on jälleen sovitettu hieno – sekä biisiä, että N.N projekteissa tyypillistä monitasoista lyriikkaa kunnioittava kokonaisuus.

Nimimerkki Näkymätön -projektin taustalla toimii tamperelainen Jukka Poijärvi, joka on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut tulevan albumin kokonaisuudessaan. Poijärvi on oman musiikintekemisensä lisäksi toiminut aiemmin mm. Pate Mustajärven neljän levybiisin tekijänä, sekä muusikko Mikko Kangasjärven (Yö-yhtye) elämästä kertovan, erinomaisen arvostelun saaneen Jäin Yöksi-kirjan kirjoittajana (Docendo/WSOY).

Albumin kansitaiteen on toteuttanut Jussi-palkittu elokuvaleikkaaja Riitta Poikselkä, jonka abstraktit kuvat sopivat hienosti musiikin tunnelmaan.