2.5 perjantaina julkaistaan Nimimerkki Näkymätön kolmas albumi.

Levyn kappaleet olivat olemassa jo 2022 edellisen albumin ilmestyessä. Tässä välissä on kuitenkin tapahtunut paljon. Julkaisimme Mikko Kangasjärven kanssa kirjan hänen tarinastaan (Jäin Yöksi, Docendo), mikä oli projektina varsin koukuttava ja kertakaikkisen hieno kokemus. Lisäksi rakensin itselleni uuden studioympäristön, Musahuone Studion, mikä tarkoitti uusien toimintatapojen käyttöön ottoa, miljoonia uusia mahdollisuuksia ja loputonta säätämistä uuden levyn biisien kanssa ja lopulta paluuta perusasioiden äärelle – kuitenkin paljon matkan varrella oppineena.

Projektin aikana yhteyksiä syntyi muutoinkin. Vanha ystävä Ulvilasta, Riitta Poikselkä lupautui tekemään projektin kansitaiteen. Törmäsin hänen töihinsä Instassa ja ihastuin niihin todella. Kannattaa tutustua. Jani Matti Juhani teki suuren osan some-mainonnasta ja pääsin projektin aikana myös hänen Elvistä 3 – albumilleen duetoimaan biisin ”Takaa ajatusten virran” – valtavan hieno kokemus. Virtalähde Masteringin Jaakko masteroi suurimman osan albumin biiseistä – ei voi kuin ihailla ammattitaitoa, jolla hän kuulee juuri sen mitä biisin saundillinen viimeistely vaatii. Lisäksi some-alustaa ja soittolistoja ylläpitävä New Music Finland ansaitsee hatunnoston; pyyteetöntä työtä uuden, marginaalissa olevan suomalaisen musiikin esille saattamiseksi. Texicalli Digitalin Martin kanssa musan jakelu sujui just eikä melkein. Kiitos myös lukuisalle joukolle esikuuntelijoita – heidän kommenttinsa demovaiheessa ovat yksinäisellä korpivaelluksella kultaakin arvokkaampia: mm. vanha soittokaveri Kristian Lehtinen ja armoitettu muusikko/tuottaja Mikko Kangasjärvi.

Ollien kanssa olemme tehneet musaa vuosikausia. Hän on taitavin ja intuitiivisin stemmoittaja mitä tiedän. Cosins-yhtyeen featti yhdellä biisillä oli upea kokemus ja osoitus etästudioinnin mahdollisuuksista.

Muutoin tein biisit, sovitin ja soitin platalla ite lähes kaiken sekä myös äänitin ja miksasin koko paketin. DIY.

Kolmen vuoden projekti on ohi. 13 biisiä, jotka nyt viiveen kanssa kuullostavat omiin korviini siltä, miltä niiden pitikin. Albumi on kuunneltavissa kaikilla digialustoilla.