Nimimerkki Näkymätön albumi 2022

Nimimerkki Näkymätön toinen albumi julkaistaan tänään 3.6. Sen nimi on “2022”. 13 kappaleen kokonaisuus on paljon informaatiota – varsinkin jos ajattelee nykyisin tavallisempaa yksittäisten biisien tai minkä tahansa äkkiä kuunneltavan tai katsottavan julkaisemista. TikTok-ympäristössä ei toki mitään vikaa ole – tai miten voisi ollakaan, koska vuosista on tullut päiviä ja päivistä sekunteja ja maailma muuttuu joka tapauksessa ja keskittymisen huippusuoritukseksi on tullut istuutua Hesarin kanssa aamupaskalle. Vielä tulee aika kun senkin voi tehdä kiiruhtaessa coolisti jonnekin – sitten kun määrätietoinen eteneminen kadulla kahvimukin kanssa alkaa olla nähty.

En nyt tarkoita verrata uuden albumin kuuntelua hesariin tai aamupaskaan, vaikka toki yhtäläisyyksiäkin löytyy. Mielenkiintoinen ja rentouttava. Ajatuksia herättävä ja pysäyttävä. Hyvä sytyke ja ihan omatekemä.

Vielä biiseistä:

Avausraita Amsterdam ei kerro Amsterdamista. Se kertoo kesän aamuöistä ja katukorennoista ja siitä kuinka sellaisiakin on vielä olemassa.

Mahdoton Tehtävä -kappaleessa laulusolisti on suurten oivallusten äärellä. Kuten “ehkä tää yö ei ole yö enää aamulla”. Voi olla ettei ole.

Beibibeibissä houkutellaan lähtemään ns.radalle ja luvataan tulla juovuksiin. Aika jees.

Omatunto on oma suosikki. Eikä siitä sen enempää. Paitsi että siinä lopussa on se “mies, maihari ja ärrän muovipussi” Meinasi tulla kuset housuun kun laulettiin sitä jossain vaiheessa stemmasessiota “mies, vetskari ja munapussi” You get the point.

Kuvia on oikeasti ja oikeita valokuvia albumista.

Katselen Yötä -kappaleessa laulaja katselee yötä. Ja tähtitaivasta, joka on miljoonia taskulamppuja.

Päivä Kuninkaana on kummajainen. Uni ja todellisuus, jotka voisi kääntää toisinkin päin. Mitä epätodellista on unessa? Jos joku ymmärtää tuon tajunnanvirta-tekstin, nostan hattua. Itseltä meni 32 vuotta.

Illalla on sunnuntai klo 18 ja syyskuu. Kun on juuri herännyt.

Oli pakko saada levylle myös yritys moderniksi bluesiksi, sitä on Saapumaton kaikkine rautatieasema klisheineen. Parasta siinä on mun mielestä se “laittautunut vanhus baarissa”-säkeistö.

2.5.1926. Iloinen kakskytäluku ja yksin asustava henkilö, mun mielestä nainen, joka ei ole unohtanut 8 vuoden takaisia tapahtumia. Tai miten voisikaan.

Balladi vanhasta naisesta voisi olla sama henkilö kuin edellisessä biisissä. Nyt ollaan tosin 1970-luvun maatilalla, peltomaisemassa, käydään sankarihaudalla ja piilotellaan leskeltä.

Askeleita on jännä. Siinä on musiikillistekninen jippo noi kitara luupit vasemmalla ja oikealla, jotka the Smithsin “Meat is Murder”-biisi innoitti. Kasvissyönnin kanssa tällä ei tosin ole mitään tekemistä. Enemmänkin ylensyönnin.

Terveiset on sellaista vanhaa bluesfolk-tekstitystä apinoiva juttu. Siinä on hieno fiilis. Tai en tiedä hieno, mutta juuri sellainen kuin oli mielessä.

Siinä se. Kiireettömiä hetkiä albumin parissa!